torstai 2. elokuuta 2012

Asiakkaan kokemus...

Eräs asiakkaamme on suorittanut muuton pääkaupunkiseudulla ja tällainen oli hänen kokemuksensa:

”Viimeisen kahden vuosikymmenen aikana olen asunut monissa eri paikoissa. Joku saattaa ajatella, että rakastan muuttamista. Se ei yksinkertaisesti ole totta. Ollakseni rehellinen, muuttaminen ei ole hauskaa.

Viime viikolla olin taas muuttamassa. Oman asuntoni vuokra päättyi toukokuun viimeinen päivä ja minun piti siirtää kaikki tavarat ulos. Etsin asuntoa vieläkin mutta kun asuntoa ei heti löytynyt, oli ainoana vaihtoehtona siirtää tavarani vanhempieni taloon toistaiseksi.

Valitettavasti voin jo pitää itseäni muutto veteraanina. Vaikka aina sanon, että se on paljon työtä, luulen kuitenkin, että jotkut tekevät sitä enemmän kuin on tarpeellista. Miettiessä kuinka vaikeaa muutosta tulee, suurin tekijä on selvittää miten paljon aijotaan siirtää.

Mitä vähemmän omaisuuttasi sinulla on, sitä helpompaa se tulee olemaan. Olen huomannut, että on olemmassa neljä perustekijää jotka olisi hyvää saada mukaan muuttohommiin:
  1. Kontrollifriikki. On ilmeistä, että henkilö, joka on hyvä järjestämään asioita kuten vaatteita, kylpyhuone tavaraa, astioita / keittiö juttuja, jne. on suuri apu. Pakkaaminen minua hirvittää ja saan kaverin iloiseksi kun hän pääsee järjestelemään sotkuni
  2. Kaveri jolla on pakettiauto. Sinun täytyy tuntea joku. Miten muuten aiot siirtää suuria kohteita kuten sänky ja muut huonekalut?
  3. Kaveri suoraan kuntosalilta. Et voi liikuttaa kaikkea omalla voimalla, tulet tarvitsemaan apua.
  4. Ruokaa ja juomaa kaikille. Tämä voi olla mitä tahansa, pizzaa (ja muutama pullo olutta). Näin saat kaverit onnelliseksi ja he ovat entistä helpommin valmiita auttamaan
Se on niin yksinkertaista! OK, ei oikeastaan, mutta sen ei tarvitse olla paljon monimutkaisempaa. Vaikka olen muuttanut niin usein, se, että yritän antaa sinulle muuttovinkkejä on erittäin ironista koska:
  1. Olen erittäin epäjärjestelmällinen. Sen sijaan, että löydän oman kontrollifriikin auttamaan, päätin, että oli parempi vain kasata vaatteeni eri matkalaukkuihin, pyykkikoreihin, jne. kunnes kaikki oli pakattu.
  2. Sen sijaan, että olisin suunnitellut muuton ajoissa, annoin itselleni muutaman tunnin ennen kuin minulla piti olla minun tavarani ulkona. Kello oli 21 ja avaimeni oli palautettava keskiyöllä.
  3. Vaikka minulla ei ole paljon tavaraa jotka vaativat enemmän kuin kaksi ihmistä kantamaan, en tehnyt omien neuvojeni mukaisesti ja en pyytänyt apuun muita kuin veljeni. Jos kysyi veljeltäni, niin hän vahvistaa, että ruokaa ja juomaa ei ollut.
Tämä kokemus saisi olla kaikille lukijoille opetus siitä, että hyvin suunniteltu muutto (vaikka kuinka pieni olisikin) säästää stressiä. Kun muuttaa pois, prosessi ei pääty siihen kun on kuorma-auto on lähtövalmis. Sinun täytyy mennä takaisin ja varmistaa, että kaikki on puhdasta (olen varma että naapurit todella arvostavat minun imurointia yöllä klo 23:45).

Muuttaminen ei koskaan tule olemaan hauskaa muutta sen ei tarvitse olla myöskään mitään suurta traamaa."

Kerro meille omat kokemuksesi, vinkit ja ajatukset...

maanantai 14. toukokuuta 2012

Uudet Muuttopaketit

Tervetuloa tutustumaan uudet MUUTTOPAKETIT. Nyt huomatavasti helpompi ja edullisempi. Enemmän valintavaraa ja selveäst selkeämpi.

Muista, mökkikausi on avattu, opiskeljat palaavat kotiin ja Nymixin muuttolaatikot ovat nyt mahdollisesti Suomen halvimmat. Katso uudet hinnat täältä!

torstai 26. huhtikuuta 2012

Muuttolaatikoiden uudet halvimmat hinnat

Nymixin muuttolaatikot ovat nyt mahdollisesti Suomen halvimmat.

Korkealaatuiset pahviset muuttolaatikoiden hinnat:

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Muuttoilmoitus

Muuttoilmoitus tulee lain mukaan tehdä aina, kun muuttaa pysyvästi asunnosta toiseen tai kun tilapäinen oleskelu toisessa osoitteessa kestää yli kolme kuukautta. Ilmoituksen voi tehdä aikaisintaan kuukautta ennen muuttopäivää. Sen tulee kuitenkin olla maistraatissa viimeistään viikon kuluttua muutosta.

Muuttoilmoituksen voi tehdä helpoimmin  

 sähköisessä asiointipalvelussa osoitteessa www.muuttoilmoitus.fi (24 h/vrk) verkkopankkitunnusten, henkilökortin tai Postin käyttäjätunnuksen avulla
 soittamalla muuttopuhelimeen maanantaista perjantaihin klo 8.00 - 16.15:
- suomenkielinen palvelu  0200 71000 (pvm/mpm)
- ruotsinkielinen palvelu 0200 27100 (pvm/mpm).
Muuttopuhelimessa saa henkilökohtaista palvelua. Jonotus on maksullista.
Muuttoilmoituksen voi tehdä myös postista tai maistraatista noudettavalla lomakkeella. 
Lisätietoja muuttoilmoitukseen liittyvistä asioista saa lähimmästä maistraatista.

Muuttoilmoituksesta on paljon hyötyä

Muuttoilmoituksella tiedot päivittyvät yhdellä kertaa sekä maistraattien ylläpitämään valtakunnalliseen väestötietojärjestelmään että Postiin. Tekemällä muuttoilmoituksen hyvissä ajoin ennen muuttoa, voi varmistaa, että postit tulevat heti oikeaan osoitteeseen. Ajantasaiset osoitetiedot nopeuttavat asiointia kotikunnassa, verot menevät oikeaan kuntaan ja vaaleissa pystyy äänestämään oman asuinalueen äänestyspaikassa.
Väestötietojärjestelmästä uudet osoitetiedot välitetään automaattisesti myös viranomaisille: muun muassa seurakunnille, Trafin ajoneuvo- ja ajokorttirekisteriin, Kelaan, verohallintoon sekä puolustusvoimille. Lisäksi monet eläkelaitokset, pankit, vakuutusyhtiöt, järjestöt, lehtitalot ja yritykset saavat uudet osoitetiedot suoraan väestötietojärjestelmästä. 
Osoitetietoja väestötietojärjestelmästä päivittävät asiakkaat

Lähde: Väestorekisterikeskus

Lisätiedot: http://www.vaestorekisterikeskus.fi/default.aspx?id=82

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Kuplamuovi

Kuplakalvo on paras keino suojata tuotteet iskuilta. Taulut, peilit, tv ja näytöt, lasiovet ym helposti rikkoutuva tavara on hyvää peittää kuplakalvolla. Yksi kerros riittää hyvin. Edulliset kuplakalvot myös pienemmissä erissä saa täältä.

Solumuovi

Solumuovi on ohut vaahtomuovin kaltainen pehmeä suojakalvo. Sitä on hyvä käyttää esim. arvokkaiden tuotteiden suojaamiseksi.
Perinteisesti arvoesineet kääritään ensin solumuovilla ja sen jälkeen esim. Kiristekalvolla. Solumuovi ei vie paljon tilaa ja näin soveltuu hyvin esim. arvokkaiden astioiden ja kukkamaljakoiden pakkamiseen tai lasipintojen suojamiseen. Edulliset solumuovit myös pienemmissä erissä saa täältä.

Suojapaperi / Suojapahvi

Jos uudessa (tai vanhassa) asunnossa on parketti tai laminaattilatia, on hyvä syy muuton aikana suojata se. Jos on käytössä on lainalaatikot niin tiedät varmasti että se jättää pahat jäljet. Suojapahvilla on hyvä suojata sisäänkäyntialue ja muut kävelyväylät. Hiekka,  pöly ja tavaroiden siirtäminen voi aiheuttaa syviä ja ikäviä naarmuja lattialle.
Mikäli asunnossa on portaat niin nekin olisi hyvä suojata mikäli  muuttopäivänä kovasti mennään ylös-alas. On oltava kuitenkin varovainen, paperit ja pahvit voivat olla liukkaita. Apuna voi käyttä esim. leveää maalariteippiä joka teipataan epämuotoisesti paperi- tai pahvipinnalle.

Huonekaluteippi ja kiristekalvo

Aina silloin tällöin kaapin ovet eivät lähde irti tai on tarvetta teipillä  kiinnittää jotain kuljetuksen ajaksi. Tavallinen pakkausteippi siihen ei sovellu lainkaan koska kun teippi irrotetaan liimasta jää pahoja jälkiä, jotka saa pois käyttämällä kemikaaleja ja ne taas tekevät tuhoa esim puupintaan tai lakkaan. Maalarinteippi ei sovellu tähän samasta syystä ja on sitä paitsi liian heikkoa. Syy on liimassa, joka on vesiohenteinen. Liima reagoi ympäristöön kuten aurinkoon ja lämpötilamuutoksiin ja muodostaa näin ilkeät jäljet.

Tähän löytyy kaksi vaihtoehtoa. Huonekaluteippi on erikoisteippiä jonka liima on luonnonkumista tehty. Teipin voi irrotta jopa 4 viikkoa myöhemmin eikä se jätä minkäänlaisia jälkiä. Teippimateriaali on vahva PVC ja samantyyppistä teippiä käytetään mm. rakennusteollisuudessa.

Toinen vaihtoehto on kiristekalvo. Kiristekalvon avulla on helposti suojattu kaapit, lasit, peilit ym kalusteet. Kiristekalvo toisin suojaa vain pintanaarmuilta eikä iskuista kuljetuksen aikana. (katso solumuovit ja kuplamuovit)

Muovisäkit / Roskasäkit

Suomen kansan suosikkikeino pakata nopeasti ja vaivattomasti - roskasäkki!
Oli kysymys kengistä tai lakanoista, viimeistään silloin kun alkaa olla kiirettä, musta säkki on kuin rauhoittava lääke: se mille ei löydetty paikkaansa laatikossa päätyy useasti näihin säkkeihin ja samalla vahingossa myös roskikseen kuorma-auton sijaan.
Valitettavasti tämä ei ole lainvastaista, kun liian usein kysymys on huonosta suunnittelusta ja/tai kärsivällisyyden puutteesta.
Ongelma on jätesäkkien materiaali: Polyeteeni (PE) tai oikeasti PE-LD eli Pienitiheyksinen Polyeteeni. Se soveltuu erinomaisesti jätesäkkinä kun se estää (hidasta) ilmankiertoa, UV-valoa ja näin kompostointia.

Samasta syystä se EI sovellu vaatteiden säilyttämiseen. Jätesäkissä syntyy nopeasti kosteaa ilmaa ja kun ei ole ilmavaihtoa niin kankaat alkavat nopeasti homehtua. Pienikin määrä hometta syntyy erittäin nopeasti.
Yhteenveto: jätesäkit ovat vain roskia varten eikä vaatteille.

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Astiapaperi tai sanomalehti

Sanomalehdet ovat aina olleet suuri apu kun kysymys on tavaroiden suojaamisesta. Kyn kysymys on joka-miehen-ikea-astiastosta niin viime vikon sanomalehti kelpaa kyllä hyvin. Onhan se ilmaista ja kätevää. Ongelmana kuitenkin on paperin paksuus. Usein kupit, kukkamaljakot ym kääritään liian paksuksi. Tämä kyllä suojaa sisällön mutta vie liian paljon tilaa sekä lisää turhan paljon painoa.
Astioiden oikeanlainen pakkaaminen ei vaadi hillitöntä paperimäärä vaan ohut väli riittää kunhan se on oikein pinottu. Yleinen virhe on mm, että 6 lautasia pinotaan ja kääritään paperiin. Silloin kuljetuksen aikana lautaset voivat kuitenkin rikkoutua koska niitä ei olla suojattu keskenään.

Astiapaperi on ohut valkaisematon paperi joka juuri ja juuri suojaa astioiden pinnat mutta mahdollistaa oikeinlaisen pinoamisen. Se on riittävän pehmeää ja paksua. Astiapaperilla on hyvä kääriä kaikki kupit yhdellä kerroksella. Toisin kun sanomalehtipaperi, astiapaperi taipuu helposti ja muotoutuu hyvin esineen ympärille.

Mikäli kysymys on hopea- tai kultaesineistä kuten mitalit, pokaalit, korut, lautaset ym arvokkaat esineet, on hyvä käyttää hapotonta sulfiittipaperi. Tämä paperi suojaa esineet ympäristövaikutuksilta:
Kuljetuksen ja varastoinnin aikana usein ympäristöön syntyy kosteutta (myös kesällä). Sanomalehtipaperi reagoi kemiallisesti niin, että se muodostaa mustan pinnan hopeaesineisiin. Sen poistaminen vaatii taas kemiaallista käsittelyä (kiilloitusaine) tai ultaäänipuhdistus.
Hapoton silkkipaperi (sulfiittipaperi) suojaa juuri tältä. Hapotonta silkkipaperia käytetään mm silkkikankaiden suojamiseen ja se soveltuu muidenkin arvoesineiden suojaamiseen. Paperi on hieman kalliimpaa kuin tavallinen astiapaperi tai silkkipaperi mutta säästöt ovat paljon suuremmat kun tuote on suojattu oikealla tavalla.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Muuttolaatikot

Heti alkuun: Banaanilaatikot ovat banaaneja varten - ei muuttoa. Edelleen melkein päivittäin kuulee paikallisessa ruokakaupassa saman kysymyksen.

Vaikka banaanilaatikot ovat ilmaisia, eivät ne kuitenkaan sovellu muuttamiseen. Vaihtoehtoja on olemassa.

Lainalaatikot: Lainalaatikoita saa vuokrattua helposti ja melko edullisesti. Muoviset laatikot saa ilman kantta tai kannellisena. Laatikot voidaan helposti pinnoittaa ja ne kestävät myös kuljetuksen rasitukset.
Lainalaatikoiden etu on, että laatikot palautetaan ja usein vuokrafirma tuo niitä kotiin ja noutaa uudesta kodista, myös silloinkin kun muutetaan muihin lääneihin.
Ongelmana lainalaatikoiden kanssa on, että laatikoiden oma paino on suuri. Lisäksi tyhjät laatikot vaativat melko paljon tilaa asunnossa jossa muutenkin on yleensä jonkinlainen kaaos muuton yhteydessä, tämä myös vaikeuttaa liikkumista sisällä. Lainalaatikoiden pohja voi myös helposti aiheuttaa naarmuja, joten on syytä varmistaa ,että jos on laminaattilatia tai parketti, lattia on suojattu pahvilla tai jollain muulla tavalla.

Pahvilaatikot: Pahvilaatikot ovat monipuolinen pakkauskeino. Laatikot toimitetaan litteenä joten eivät vie tilaa juuri ollenkaan ja jokainen laatiko kasataan tarpeen mukaisesti.
Pahvisessa muuttolaatikossa on kantoaukot, joten laatikot on helppo nostaa. Pahviset muuttolaatikot ovat myös hyvin kestäviä, niitä voidaan myös helposti pinnoittaa. Ja suurin etu on, että laatikot voidaan tarvittaessa myös varastoida pitemmäksikin ajaksi esim. varastossa / autotalissa ym, joten ei tarvitse purkaa kaikkia laatikoita ja palauttaa välittömästi.
Pahviset muuttolaatikot ovat lisäksi ympäristöystävällisiä, kierrätettäviä ja käytön jälkeen niitä voi jopa myydä eteenpäin. Hyvät ja edulliset muuttolaatikot löytyy aina täältä.

Muuton suunnittelu

6-8 viikkoa ennen muuttoa.

Tämä on se aika jolloin päätetään mitkä tavarat viedään uuteen kotiin. Jos päätät hankkiutua eroon tavaroista joita et tarvitse, olisi suositeltavaa, että joko lahjoitat tavarat hyväntekeväisyyteen tai harkitse niiden myymistä/ huutokauppaamista. Ota yhteyttä hyväntekeväisyyteen tai myy tavarasi joita et tarvitse ajoissa.
  • Aloita keräämään sopivia muutto- ja pakkaustatvikkeita jos aikeissasi on pakata itse kokonaan tai osittain.
  • Suunnittele miten aijot asetella huonekalusi uudessa kodissasi.
  • Tee pohjapiirrustus uudesta kodistasi ehkäistäksesi stressiä joka usein tulee kun huonekalusi tulevat uuteen kotiisi.
  • Tutustu uuteen asuinympäristöösi.
  • Pidä kaikki muuttamiseen liittyvät kuitit yhdessä muuttokansiossa. Monet muuttokulut ovat vähennyskelpoisia.
  • Lyö lukkoon kaikki kiinteistö- ja vuokratarpeet (autonvuokraus ym.)
  • Ota yhteyttä vakuutusasiamieheesi muuttaaksesi sairaus-, kiinteistö-, palo- ja autovakuutuksesi.
  • Suunnittele tärkeiden asioiden kuljettaminen ja säilytys, kuten testamentit, osakepaperit ja muunlaiset tärkeät esineet( jalokivet, kolikkokokoelmat, valokuvat ym.)

4-5 viikkoa ennen muuttoa

  • Ota yhteyttä postitoimistoon ilmottaaksesi muutosta ja kertoaksesi uuden osoitteesi.
  • On aika katsoa omaisuuttasi ja päättää mitä tulee mukaan ja mistä voi luopua. Tavaroista kuten vanhoista kirjoista, lehdistä, hajonneista esineistä ja vahoista leluista voi luopua. Muista, että kuljetuksen painon lisääminen maksaa enemmän.
  • Organisoi muuttosi päättällä ja tekemällä listaa esineistä joita et aijo viedä mukaasi, mitä esineitä muuttoapulaisesi siirtää ja mitä siirrät itse.
  • Tee päätös siitä, että onko esine jota et tarvitse enää menossa myyntiin, hyväntekeväisyyteen vai roskikseen.
  • Päätä kuka pakkaa suurimman osan tai kaiken.
  • (Jos on lapsia) Ota lapsesi mukaan muuttoprosessiin. Anna lastesi pakata jonkin verran ja anna heidän antaa ehdotuksia oman huoneensa sisustuksesta. Tee muutosta heille hauska ja jännä.

3 viikkoa ennen muuttoa

  • Jos tulet tarvitsemaan lisäapua esim. Pianon siirrossa, katso hintoja tässä vaiheessa.
  • Mikäli siirrät autosi autokuljetusalustalla, sinun pitäisi tehdä varauksesi tässä vaiheessa.
  • Harkitse kasviesi antamista ystävillesi tai hyväntekeväisyyteen.
  • Tee siirtojärjestelyjä lemmikeillesi. Vie lemmikkisi eläinlääkärilles päivittääksesi lemmikkisi terveys paperit ja varmistamaan vesikauhurokotuksen olevan voimassa.
  • Sinun tulee kuljettaa kaikki arvokkaat korusi itse. Jos sinulla on jotain arvokasta talossa varmista, että otat ne mukaan ennen lähtöä.
  • Palauta kaikki lainatutt asiat, kuten kirjaston kirjat. Kerää myös kaikki tavarat mitkä ovat korjattava, varastoituna tai putsattavana ( vaatteet, turkit, kengät ym.).

2 viikkoa ennen muuttoa

  • Irrota tietokonesysteemisi ennen muuttoasi. Varmuuskopioi kaikki tietokoneesi tiedostot. Harkitse kaikkien varmuuskopiolevyjen ottamista mukaasi autoon. Koneen ollessa äärilämpötiloissa voi sen ohjelmisto vahingoittua.
  • Tee viimeiset pakkauspäätökset. Siivoa ja tyhjennä kotisi mukaanlukien kaapit, kellari ja ullakko ja tavarat jotka otat mukaasi.
  • Hävitä esineet jotka ovat riski ja eivät ole kuljetuskelpoisia.
  • Teippaa ja tiivistä muovipussiin kaikki siivousnesteet jotka eivät syövytä ja eivät ole helpostisyttviä.
  • Tyhjennä ruohonleikkurisi, lumilinkosi, työkalusi kaikesta öljystä ja polttoaineesta varmistaaksesi turvallisen kuljetuksen.

1 viikko ennen muuttoa.

  • Varmista, että merkitset mitkä tavaroista otat itsem niin, ettei muuttoapulaiset ota niitä tai heidän ei tarvitse kysyä asiasta jatkuvasti.
  • Varmista, ettet ole unohtanut mitään talossa.
  • Merkitse muutettaviin laatikoihin “Hauras”, “Älä lastaa” ja “Lastaa viimeisenä” tarrat jos tarvittavaa.
  • Tyhjennä, sulata ja putsaa jääkaappisi ja pakastimesi ja siivoa hellasi. Tee kaikki tämä vähintään 24h ennen muuttoa jotta ne ehtivät tuulettua. Kokeile saada hajut pois ruokasoodalla.
  • Selvitä muuttofirmasi kanssa tavat suojella arvotavaroitasi.

1 päivä ennen muuttopäivää

  • Pakkaa laatikkoon tavarat joita tulet tarvitsemaan heti uudessa kodissasi ( Tällaisia asioita voivat olla esim. Siivoustarvikkeet, kertakäyttölautaset ja -kupit, kevyttyökaluja, naposteltavaa, kylpyhuonetarvikkeita ja roskapusseja).
  • Ota tämä laatikko mukaasi tai käske se lastattavaksi viimeiseksi ja purattava ensimmäiseksi. Tämä on useimmiten se päivä jolloin pakkaaminen on jo valmista.
  • Sulata, siivoa kokonaan ja kuivaa jääkaappi.

Muuttopäivä

  • Varmista että olet paikalla kun kuski saapuu ja seuraat lastaamista koko prosessin ajan( Jos et itse pääse, järjestä joku muu paikalle ohjaamaan muuttajia. Varmista, että kuskilla on tämän henkilön nimi ja numero kirjallisesti).
  • Tarkista tavaroittesi kunto lastattaessa.
  • Tee viimeinen kierros vanhassa kodissasi. Tarkista, että et ole unohtanut mitään.
  • Lukitse kaikki ikkunat ja ovet ja sammuta kaikki katkaisijat.
  • Saavu uuteen kotiisi päivän etuajassa, jos mahdollista, suunnitellaksesi isojen huonekalujen sijoittamista kotiisi.
  • Ole valmis maksamaan kuskille käteisenä,

Muutto edessä? Ilon aihe vai painajainen?

Muutto edessä? Ilon aihe vai painajainen? Vaikka muuttaminen uuteen kotiin onkin iloinen asia niin muuttoa edeltävä aika saattaa olla hyvinkin rankka ja stressaava.

Muuttoilmoituksen tekeminen onneksi on nykyisin helppoa toisin kuin tarvaroiden siirtäminen A:sta B:hen.

Vaikka budjetissa olisi tilaa muutomiehille auton kanssa, niin pakkaminen on kuitenkin edelleen suuri haaste. Pakkaamisen aikana huomaakin kuinka paljon asunnosta tavaraa löytyy.

Ja jotain niinkin pieni asia voi aiheuttaa suuren päänsäryn. Kokemuksesta voimme hyvin sanoa, että muutto on koko perhekunnalle erittäin raskas prosessi ja useimmiten myös huomattavasti kalliimpi kuin mitä aluksi on suunniteltu.

Miten siis voimme tehdä tästä tärkeästä hetkestä hyvän kokemuksen? Emme voi valitettavasti tehdä asiasta paljon helpompaa kuin tarjota oikeat työkalut, ajatuksiaja ideoita.

Asiakkaisiimme kuuluu sekä "tavikset" kuten poliittiset vaikuttajat ja viihdealan ihmiset. Heillä on kuitenkin kaikilla sama ongelma: miten päästä tästä kaaoksesta eroon helposti, nopeasti ja vaivatomasti!

Emme voi tarjota mitään absoluuttista ratkaisua koska jokainen muutto on erilainen. Tarjoamme ideoita, ajatuksia ja kokemuksia millä voit säästä aikaa, vaivaa ja rahaa.

Kommentit ovat tervetulleita